27. joulukuuta 2013

Tänä jouluna

Tänä jouluna oli paljon aihetta kiitokseen, mutta jotain olisi saanut olla toisinkin. Minnan jouluaatto oli kohtuuttoman koetteleva. Potee kuitenkin kovaa koti-ikävää joulusta johtuen ja nyt joutui vielä rikoksen uhriksi.

Onneksi häneltä ei ehditty viedä rahaa kuin 360 € Visa Electron-kortin kopioinnin seurauksena, jouluaaton vastaisena yönä. Onneksi Minna huomasi asian nopeasti ja soitti kotiin. Ja onneksi Masi heräsi puhelimen ääneen ja minä saatoin mennä kolmelta yöllä nettipankkin siirtämään Minnan loput rahat turvaan.

Tyttären vastoinkäymiset ja huoli hänestä, varjostivat hiukan jouluiloani. Äidin sydän on sellainen.

Mutta kiitollinen olen hyvästä joulusta, kaikista niistä ihmisistä, jotka olivat läsnä Laitsussa. Kaikki on täällä kotisuomessa hyvin, ei ole puutetta ruuasta ja koti on lämmin ja joulua saa rauhassa viettää. Hyvä, lämmin ja hellä oli mieli jokaisen... ja Minna oli osana joulussamme muutoinkin kuin ajatuksissamme. Katsotaan mitä kuvia valitsin tänne...

Make kaivautui pikkusiskon sänkyyn katselemaan Joulupukin kuumaalinjaa. Miten söpöä!

Vähiin on käynyt väki olohuoneessa, kun Lumiukkoa katsellaan.
Ennätys kuitenkin oli, kun joulurauhan julistuksen katselimme Meikun kanssa kaksin.
No, ymmärrettävää - Makella alkoi olla kiire, kun aaton työt kutsuivat.
Ja kyllä Masi poikkesi kuuntelemaan tykinlaukaukset Porilaisten marssista.

Joulusauna, mutta vihtaa ei ollut tänä jouluna...

Ihana Vilho oli kylässä ilahduttamassa.

ja sai lahjoja tietenkin!




Jouluna kuuluu pelata, onneksi saatiin uusi peli lahjaksi = Monopoly Empire.

Minnan nimikkokoriste

Minnan askartelemia tonttuja sekä Pentikin poro.

Näin Minna oli läsnä aattoiltana, kun avasimme lahjoja. 

Lähetin toistakymmentä kuvaa eri tilanteista.
 Ja tässä Minna lähetti kuvan omista tunnelmistaan,
keskellä työpäiväänsa Meksikossa.

Tuossa viestinvaihdossa lähetimme ääniviestin Minnalle.

Tähän loppuun kaksi toivettani:


                                             - Minna on ensi jouluna kotona

                                                         
                                             - ensi jouluna on lunta.


6 kommenttia:

  1. Ja taas tuli pikku itku! Ihana kouluopetusta ja tuntui hyvältä nähdä, että olin edes hieman osana teidän Joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olit osana jouluamme paljon enemmän kuin "hieman" <3

      Poista
  2. Voi, ihania herkistäviä watsup-viestejä ja joulun tunnelmaa <3 Ikävä oli ja on varmasti kova. Onneksi maailma on nykyään hieman pienempi paikka kuin ennen näiden laitteiden ansiosta. Hyvää uutta vuotta teille kaikille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja kommentistasi. Ikävä oli kyllä kovempi kuin vuosi sitten, mutta onneksi on Whatsapp ja Skype :) Toivottavasti teilläkin oli ihana joulu ja huomenna riemukas Uuden Vuoden vastaanotto.

      Poista
  3. Kummatkin toiveet muuten toteutui!!!

    VastaaPoista