Elonmerkki

Ei ole ollut kirjoitettavaa

ei mitään sanottavaa, sellaista, joka olisi tänne kirjoittamisen arvoista.

Huomenna isosiskolla on syntymäpäivä.

Etsin netistä tekstiä, jolla ilahduttaisin häntä merkkipäivänänsä.

Samalla osui silmiini Helena Anhavan teksti, joka pukee omaa elämänvaihettani sanoiksi.

Ihanaa, kun voi käyttää toisen sanoja, kun ei itse osaa.

Nämä vuodet,

jolloin mielisit virkavapaalle elämästä,

toipumislomalle,

kivun tavoittamattomiin

ja ilon.

Tämä ikä,

jota nuoremmat, jopa naiset

tuhahdellen vähättelevät

kuin eivät itse siihen joutuisikaan,

tähän mielialojen napakiikkuun,

jolloin kiehahdat arvaamatta kuin maito,

loiskahdat yli laitojesi

ja ryömit hitaasti korresta kiinni pitäen

ettet suistuisi masennukseen.

Näin nytte. Pirteämpiä aikoja odotellessa...  <3

Vain aurinko puuttuu

Olen selviytynyt tähän asti, mutta helppo ei ole tämäkään kaamosaika ollut. Mutta nyt on helmikuu ja huudankin, "aurinko, missä olet?!"

Huomasin hakevani sisustukseen jo jotakin keväistä. Jossakin lehdessä oli juttu tulppaanien erilaisista asettelutavoista ja minähän heti omat, jo hiukan viimeisillään olevat kukkani, järjestelin uudelleen. Ja miten piristyinkään niiden kauneudesta ja tunsin iloa. Ja keittiön ikkunalauta näyttää niin keväiseltä <3