Sinä ja minä

Tänään on tullut taas koettua tunteiden kirjo. Olen herännyt väsyneenä hotellista Vaasassa, vieraassa sängyssä huonosti nukutun yön jälkeen. Olen istunut palaverissa yrittäen olla skarppi, vaikka päätäni särki

Olen iloinnut kun taksi toi mut juna-asemalta kotipihaan. Sydän täynnä hellyyttä ulkoiluttanut koiravanhuksemme. Retkottanut kahvikupin kanssa kotisohvalla onnellisena.

Sitten ärsyynnyin kotitöistä, kiukuttelin ja ylireagoin, Kehitin jopa ylimitoitetun draaman verenpainearvojeni kanssa. Ihan nolottaa nyt. Mutta ei tässä vielä kaikki, sulkeuduin itsesäälissä soimaamaan itseäni makuuhuoneeseen ja samalla itkemään viime viikkojen itkemättömät itkut.

Sitten tulit sinä ja taputit. Kävit sängylle viereen ja puhelit pehmoisella äänelläsi... pian tuli parempi olo ja kohta yhdessä jo kotia siivottiin sulassa sovussa.

Kiitos Timo <3

Lempikuvani.
Otettu Onkilahden Metallin aikoina reilu kymmenen vuotta sitten.

Hiljainen tappaja

Kohonnutta verenpainetta kutsuttiin eräässä netistä löytämässäni artikkelissa hiljaiseksi tappajaksi. Ensin kuvaus kauhistutti minua, mutta tottahan se on. Verenpaine ei anna juuri oireita, ja voi yllättää ihmisen äkkiarvaamatta, Mutta tappava se on ainoastaan hoitamattomana.

Muistatteko viime kesänä radiojuontaja Ile Jokisen saaman aivoverenvuodon? Jostain lehtijuorusta luin, että suurin syy olisi ollut hoitamaton verenpaine. Niin tuli tieto miehelle ihan puskista ja aika dramaattisesti. Sairautta ei oltu hoidettu, koska sitä ei oltu todettu.


Aivoverenvuoto on vakava tila, infarktista puhumattakaan ja nämä lienevät ne kaksi pahinta seuraamusta korkeasta verenpaineesta.

Itse sairastuin verenpainetautiin vuonna 1999 ollessani 35-vuotias. Kummasti tuon taudin puhkeaminen liittyi elämäni vakavimpaan kriisiin, avioeroon. En ikinä unohda, kun ensimmäiset arvot mitattiin työterveydessä yläpaine 212, alapaine 118.

Nyt olen ollut 15 vuotta lääkityksellä ja arvot ovat lääkityksen ansiosta olleet ihan kohdillaan koko ajan. Tähän syksyyn asti. Tässä postauksessa olikin tarkoitukseni tuoda julki konsteja, joita olen ottanut käyttöön, jotta saisin niskaotteen tästä pirullisesta taudista.

2012 lopetin tupakoinnin, joka on isoin asia, mitä voin itse tehdä taudin lievittämiseksi. Mutta sen seurauksena olen lihonut 15 kg. Ojasta allikkoon? Ei missään tapauksessa, lääkärini nimittäin sanoi, että lievä ylipaino on paljon pienempi riski kuin tupakointi. Koitan liikkua joka päivä. Itse liikunta alentaa verenpainetta ja lisäksi voisi painokin laskea.

Suola on myrkkyä ihmiselle ja etenkin verenpainepotilaalle, mutta sitä käytän todella vähän. Sitten on vielä murheet ja paineet, jotka kohottavat painetta. Mun on vaikea olla stressaamatta tai huolehtimatta - välittämättä! Mutta ehkä pystyisin oppimaan ja luottamaan, että elämä menee omalla painollaan vääjäämättä.

Mutta kannattaa käydä säännöllisesti terveystarkastuksessa, jotta mahdollinen verenpaineen nousu huomataan ajoissa. Etenkin, jos suvussa on tätä sairautta.



Ja loppuun elämän pieniä iloja, löytö kirpputori Markiisittaresta eilen:

Kökötysjakkara uunin eteen!
Tällaista olen kaivannut jo pitkään!
Voi istua ja paistaa makkaraa. Tai vain katsella tulta <3

Kampoihin syksylle

Onneksi on vielä sula maa ja värikäs ruska. Talven ensimmäinen vaihe, pimeys ja vaihtelu loskan ja pakkaskelin välillä, kuitenkin väijyy jo ihan nurkan takana. Olen jo vuosia sitten tiedostanut, että poden jonkinasteista kaamosmasennusta. Nyt olenkin oikein miettinyt, miten laittaisi kampoihin sille.

Ensimmäinen askel oli ilmoittautuminen paritanssikursseille. Siellä opettelemme puolison kanssa vakiotansseja viikottain, Haaveeni olisi alkaa harrastaa lavatansseja ensi kesänä esim. Haikan lavalla omalla kylällä, eikä kaukana ole Rönni Eräjärvellä tai Tanssikrouvi Häijäässä. Niin, ja Nurmen lava Lempäälässä!! Paritanssi on hyvä harrastus ja käy todellakin kuntoilusta. Lienee yksi parhaista harrastuksista, joita pariskunta voi tehdä yhdessä. Voi, kun nuorisokin innostuisi opettelemaan paritansseja :)

Sitten, monen vuoden pohtimisen jälkeen, palasin kirkkokuoroon. Kolmannen kerran. Ensimmäisen kerran liityin kyseiseen kuoroon ollessani 16 v ja harjoituksiin kuljin isän ja äidin kanssa. Harjoitukset pidettiin tuolloin Pirkkalan vanhassa kirkossa. Sitten tuli kai kiireitä elämään. Palasin kuoroon joskus 90-luvun puolivälissä ja silloin viihdyin muutaman vuoden. Tuona aikana Pirkkalaan rakennettiin uusi kirkko, joka täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Mutta siitä lisää ja kunnon kuvat myöhemmin. Tämä kuva on otettu kännykän kameralla ensimmäisten harjoitusten iltana. Istuin pysäköintipaikalla ja voi, kun minua jännitti mennä!

Olen hankkinut kaksi harrastusta! Minä, jolla ei ole vuosiin ollut yhtäkään kunnollista sellaista. 

Reissut piristävät myös, oltiin viikko sitten tyttöjen reissulla laivalla. Ihana irtiotto, kiireetöntä jutustelua, hyvää ruokaa ja musiikkia. Rentoutumista. Ja tietenkin hiukan ostoksia. Kiitos Meikku ja Minna <3

Lisäksi olen haalinut kulttuurielämyksiä syksyn pimeneviä iltoja piristämään. Tuntuu mukavalta, kun on jotakin, mitä odottaa. Ensimmäinen etappi on n. kuukauden päästä Tampereen Työväenteatterissa musikaali Evita. Seuraavana iik, niin ihana Semmarit. Sitten tuleekin itsenäisyyspäivän konsertti ja vallan ihastuttava Santtu Matias Rouvali. Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähimpänä on Vesku Loirin "Tulkoon joulu" Tamperetalossa. Voi, miten kaikkia näitä odotankaan!

Annan todellakin palttua kaamokselle, vai mitä!

Ja hei, peikon kukat on kauniimmat kuin koko kesänä, Kiitos erään ihanan Lauran :)