On tultu jo loppiaiseen ja tänään vietämme viimeistä päivää joulun aikaa.
Vielä tämän päivän saa silmä levätä joulukuusessa ja kaikessa muussa joulun kauneudessa.
Sääli riisua kaikki pois, koti on yhtäkkiä niin tylsän näköinen...
Meillä on ollut tapana lopettaa ulko- ja sisäjouluvalojenkin polttaminen loppiaiseen.
Mutta Minna tossa ehdotti, että eikö niitä voisi polttaa vielä jonkin aikaa, esim. tämän kuun loppuun.
Huomaan miettiväni, että miksi ei? Tätä syrjäkylän katuvalotonta yötä voisi kyllä valaista hiukan pitempäänkin.
Loppiaisena muistetaan tietäjiä, jotka saapuivat Jeesuslasta katsomaan.
Pirkkalan kirkon saarnastuoli on niin kaunista taustaa vasten. |
Voisi luulla, että olen ollut tänä aamuna kirkossa, mutta enpä ollutkaan.
Halusin katsoa televisiosta käsin tämän sunnuntain jumalanpalvelusmessun,
jonka Yle televisioi oman seurakuntani kirkosta.
Olipa mukava seurata jumalanpalvelusmessu omalta sohvalta käsin.
Kahvikuppi kädessä ja Ullapulla sylissä kehräten. Ihana lepohetki.
Ja voi miten kirkkomme on kaunis, tulvillaan valoa!
Hyvää loppiaista ja alkanutta vuotta <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti