22. heinäkuuta 2014

Poroholma, Rauma with Minna

Haluttiin Merin näkevän vielä tämän ihanan paikan, jossa olimme edellisen kerran 2010. Johan oli paikka muuttunut ja parempaan suuntaan. Oli kaunis ja palveleva, ravintolat vilisi väkeä ja satama oli elävä. Leiriytyminen oli vapaamuotoisempaa ja siten miljöökin oli jotenkin luonnonmukaisempi. Toisin kuin numeroiduilla asfalttipaikoilla kuten Yyterissä.

Ihastuimme Poroholmaan niin, että alkuperäisen parin yön sijaan vietimme siellä peräti viisi vuorokautta! Pääsimmehän ihan meren rantaan ja kesähelle senkuin jatkui. Ja mikä parasta, saatiin yksi vieras lisää. Minna käänsi auton nokan työpäivänsä jälkeen kohti Raumaa ja sai hetken olla karavaanari, monen vuoden tuskaisan tauon jälkeen.

Tuli pelattua mölkkyä ja ensimmäisen kerran kymppipeliäkin tänä kesänä. Shoppailtiinkin vähän ja syötiin hyvää ruokaa tietty. Meressä uintikin alkoi sujua ilman meikäläisen tärinöitä, lämpötila ylitti viimein 20 asteen. Kiikareillekkin oli viimein käyttöa, oli sellaista luontokuvaa tarjolla lahden toisella puolen, että kiikareista miltei taisteltiin. En tosin minä, vaan nuo tyttölapset.


Yksi ihanista aterioista, röstiperunoita ja lohta. Fetasalaattia.
Valkoviiniä.

Leiri meren lahdessa, vastarannalla oli yleinen uimaranta ihanine kallioineen.
Ja maauimala hyppytorneineen ja tanssilava ja mitä vielä....

Poroholma oli tosiaankin viime käynnin jälkeen vaihtanut omistajaa.
Liekö sitten sen ansioita, että oli kokenut monia hyviä uudistuksia.  Kaunista ja huoliteltua.

Satamaan en viime käynnillä edes kiinnittänyt huomioita.
Jotenkin sekin tuli nyt esille ja laivat ankkurissa olivat upeita.
Marita-laivan kannella oli baari.

Kathrinalla sen sijaan tehdään ristelyjä Rauman saaristoon.
Kathrina on 1949 valmistunut, aito ja alkuperäinen, kuunarimallinen purjelaiva.
Mastoja on kolme.

M/Aux Kathrina




Tsipan seikkailu kallioilla

Tässä ihastuttavassa 1800 luvun pitsihuvilassa voi karavaanari käydä tyydyttämässä nälkänsä.

Ilta-auringossa, ei huolta huomisesta

Tule sellaisena kuin olet - tämä volkkariseurue oli pakannut vanhanajan matkalaukun ja vanhat hikilaudat.

Näitä maisemia sain katsella vaunun edessä olevalta rannalta viitenä iltana.
Olen totaalinen kaihomieli.

Tämä auringonlasku taas löytyi niemen kärjestä ja sävy oli tänä iltana ihan eri.


Napesta iloitsimme tällä lomamatkalla. Vaikka se on heikentynyt viime kesästä paljon, se kuitenkin selvästi nautti reissussa olosta ja miten me nautimmekaan sen seurasta. Poroholman helteessä piti tietysti myös huolehtia lemmikin vilvoittelusta. Ja tämän uinnin jälkeen Tsipa nuortui heti kymmenen vuotta! Hetken kirmasi tosiaan kuin mikäkin penikka <3

Tsipan 14 v synttäreitä muuten vietetään 29. heinäkuuta. Nappetikkukakku vois olla kova sana.




Tässä nostetaan loppumetrit siisteyssyistä, hiekkaisen rannan yli suoraan nurmikolle.


Käytiin muuten taas yhdessä Unescon maailmanperintökohteessa Sammallahdenmäen pronssikautisella hautaröykkiöalueella. 1800 luvun lopulla tehtyjen huolellisten tutkimusten jälkeen se on todettu Suomen pronssikauden vaikuttavimmaksi ja hienoimmaksi hautamonumentiksi. 

Mielenkiintoisia juttuja nämäkin, vainajat tosiaankin 3500 vuotta sitten alettiin haudata kiviröykkiöihin.







Nappe pitää kaikesta, mitä voi syödä. Maistuvia mansikoita tekee juuri nyt kovasti mieli

Viimeisen illan sauna.
Olis voinu jäädä tänne vielä kyllä, mutta uudestaan tullaan.
Ehkä heti ensi kesänä :)

Kiitos pirteästä seurasta Meri ja Minna. Saapa nähdä, pääseekö karavaani enää tänä kesänä liikkeelle. Hiukan huonolta näyttää...mutta yritetään ainakin. Kalajärven kesäkauden päättäjäiset olis vähän niinkuin perinne.


Aamuauringon säteet iholla, täyttyy mieli ilolla.

Poroholmaan voit myös päräyttää lentokoneella. Kätevää!


2 kommenttia:

  1. Oi - Koko postaus toinen toistaan ihanampia kuvia! Tuli mullekkin ihan ikävä tonne <3 Ja haha toi viimenen kuva, melko mukavan näkönen asento mulla :D :D En tiennytkään että tommosen olit ehtiny räpsäseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna... joo siinä aamupalan ja Vuoristosairaalan välissä näin jotain kuvauksellista rannassa :)

      Poista