27. heinäkuuta 2014

...ja on elämää lomien jälkeenkin.

Istun terassilla sunnuntaiaamuna ja klo on 8. Aamu on raikas ja tässä terassilla on ihanan vilpoinen istua. Edessäni on kuppi kahvia. Muu perhe nukkuu, on rauhaisa olo - nautin tällaisista hetkistä. Miksi en aina viikonloppuna herää aikaisin?

Tsipan kanssa on pieni aamulenkki tehty heti ensimmäisenä, ja Ulla-kissa seuraa aina vanavedessä. Sitten karvakorville aamiaista ja kahvi tippumaan.

Kun muutama tunti kuluu, alkaa taas kuumuus. Hellettä on ollut jo monta päivää, mutta en valita siitä. Onneksi saan asua tällaisessa paikassa, jossa aina löytyy niitä viileämpiäkin paikkoja. Ja onhan meillä sadetin, jonka tuomasta viileydestä yhdessä kuvassa Meikku nauttii kirkuen. Onhan vesi kuitenkin jääkylmää kaivovettä :)

Ja on Pyhäjärvi, jonka kolmella eri rannalla on nyt käyty uimassa. Reippi, Kranstolppa ja Typpy. Ihana kesä!!



Tämä suloinen pesue löytyi lomalta palattuamme omenapuun oksalta.
Jo seuraavana päivänä poikaset lensivät maailmalle ja oksalla on nyt tyhjä pesä.

Hellepäivän vilvoittelua alá Meri

Tämän keinun ostin vuosi esikoiseni Maken syntymän jälkeen eli se on 25 vuotta vanha.
Minulla on muistoja liittyen tähän keinuun, yksi on omatekemä laulu, jolla viihdytin lapsiani, kun he olivat pieniä.
"Kiikkaa, kiikkaa, ompas meillä mukavaa. Kiikkaa, kiikkaa, on niin mukavaa.
Makeakin naurattaa, kun äiti keinua keinuttaa...!
ja nimeä vaihdettiin, riippuen siitä keitä keinussa oli kanssani.
On tuossa keinussa ollut joskus karkkikioskikin toiminnassa!


Tärkeä rakennus pihassamme. aitta.

....ja niin kuvauksellinen sellainen.

Ulla oli pärjännyt hyvin kotona koko pitkän lomamme ajan.
Mutta jotenkin tuntuu, että sekin on onnellinen, kun olemme taas kotona.


Kaktukseni kukkii.

Idylliä

Ulla paossa hellettä

2 kommenttia:

  1. laitsu on niin kaunis paikka.. <3 ja mun sadetinkuva onnistui hienosti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Laitsu on parhaimmillaan kesällä! Joo, hassu kuva tuli sun auringonottopaikasta vilvoitusautomaatill :D

      Poista