2. maaliskuuta 2014

Laskiainen lasketaan

Pidin pyhäkoulua meillä kotona Lammikujalla, lapset oli silloin pieniä ja taidettiin elää vuotta 1994? En ole varma, muistaisiko omat lapseni? He kun olivat vakioppilaita - tietysti. Mutta tuo otsikon laulu tuli tutuksi niiltä ajoilta "Laskiainen lasketaan, paaston aika alkaa. Messias on matkalla, paastonaika alkaa..." Etenkin kertosäe on jäänyt soimaan päähäni varmaan ikuisiksi ajoiksi: "tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme..."

Tänä laskiaisena ei liukumäkiä laskettu. Viime viikolla eli hiihtolomalla, nuorimmainen otti jo skootterin ajoon. Sanoinkin hänelle, että tätä voit muistella ensi talvena. Voipi mennä useampi vuosi ennen kuin tulee seuraava tällainen talvi. Kalenterin mukaan on talvi, mutta kaikki luonnon merkit antaisivat luvan jo riemuita keväästä.

Mutta vaikka mäenlasku tänä laskiaisena jäi, muut perinteet pidettiin kunniassa. Hernerokkaa keitettiin aamulla iso kattilallinen ja laskiaispullat paistettiin jo eilen ja maistuivat tänään jälkiruuaksi.

Laskiaispäivän kruunasi Sannan ja Vilhon kyläily <3

Laskiaissunnuntain ennätys: kolme oravaa!
Kuvasta voi todeta, että perinteiset laskiaisen ulkoaktiviteetit jäävät tänä vuonna tekemättä!





Nyt olisi sitten paaston aika.

4 kommenttia:

  1. Omina pyhäkoulun opettaja aikoina tuli kans tota laulua laulettua :) <3

    VastaaPoista
  2. nam! Teidän tekemät laskiaispullat on kyllä valehtelematta maailman parhaita! oi ja nam hernekeittoa... mulle tuli nälkä!

    VastaaPoista