I'm down

No, Minnan kolme päivää kotona oli ja meni. Ei ole ikinä mikään hauska reissu viedä sitä lentokentälle "nähdään ties koska" -ajatusten kera. Nyt vielä murehdin, koska Minna oli toipilas. Onneksi nyt on jo tiedossa, että Minna pääsee 99 %:lla varmuudella Masin rippijuhliin. Eli about kahdeksan viikkoa ja sit nähdään.

En käsitä itsekkkään, mutta en ottanut kameraa edes käteeni noina päivinä, kun Minna oli täällä. Mutta sit eilen, lauantaina, tuli kuvattua. Sanna toi ihanan pikku-Juhan meidän ankeaaa lauantaita piristämään.

Noi ilmeet :D
Minna on hiukka kipeen näköinen, kuten huomaatte.

Äidin syli

Minna ei tohtinut pikkumiestä sylitellä, sairaana kun oli ollut. Meri saikin sitten pitää vauvelia mielin määrin.
Hatunnosto muuten papalle, joka vaihtoi pojan kakkavaipan. Pesi pepun  myös ja tupsutteli talkit .

Kotiinlähdön aika. Kiltisti antoi pukea, ei itkenyt yhtään.

Sitten loppuillan täyttikin Minnan pakkaaminen.
Onneksi Minna parani illan kuluessa, eikä tarvinnut alkaa lentoja perumaan.

Mentiin siinä sitten kahdentoista aikaan nukkumaan ja kello herätti 1:40.
Auton lastaus, Minnan matkalaukut n. 23 kg molemmissa, kyytiin ja Kian nokka kohti Helsinkiä.

Ja elämä jatkuu......