21. joulukuuta 2014

4. adventti Ritakadulla

Sain ajatuksen viedä meidän perheen adventtihartautemme taas kodin ulkopuolelle. Viime vuonnahan teimme niin ensimmäisen kerran, ja se tuntui silloin mainiolta idealta.

Kysyinkin sitten isosiskoltani Seijalta, voisimmeko tulla näissä merkeissä ja sain sydämellisen tervetulotoivotuksen Ritakadulle. Nappasimme vielä papan mukaan ja täysi autollinen lähti matkaan joulumieltä jakamaan.

Kahviteltiin ensin kaikessa rauhassa Seijan kauniissa kodissa. Maisteltiin luumukääretorttua ja juteltiin kuulumiset. Adventtihartaus vietettiin perinteitä vaalien, Seija ja pappa saivat tietenkin sytyttää kynttilät ja lisäksi vuoron saivat Masi ja minä. Evankeliumia luettaessa kuuntelin isäni ääntä ja huomasin miettiväni kiitollisena, että tässä saamme taas olla. Vuosi sitten samassa tilanteessa oli isällä tulossa ohitusleikkaus ja sydän oli melkoisen levoton.

Ja sitten lisää tunnelmasta kuvien välityksellä. On enää kolme yötä jouluun <3


Masi ehti kiireiltään mukaan myös.




....ja Minna.


1 kommentti: