14. lokakuuta 2013

Minnanen

Viikko oli pirtsakka, oli jotain odotettavaa. Alkuviikko oli työn puolesta hektinen, keskiviikkona auto starttasi kohti Helsinki-Vantaata! Masin kanssa lähdettiin matkaan. Viime kerralla lento oli aikaisessa ja Minna joutui odottamaan mua ja Meriä. Tällä kertaa odotimme nelisenkymmentä minuuttia lennon laskeutumisesta, sitten vasta Minna tuli tukka hulmuten, kärryissä kaksi matkalaukkua ja putkikassi!

No, minä edelleenkin kärsin kameran puutteesta, enkä ole tullut sinuiksi puhelimeni kameran kanssa. Action-tilanteissa epäonnistun kuvan otossa varmasti, en siis yrittänytkään ikuistaa Minnan saapumista.

Minnaa odotellessa

Perjantaina syötiin hyvää ruokaa ja tein jälkkäriksi laskiaispullia.
Minna ei ole seuraavana (-kaan) laskiaisena kotona...

Näin kaunista oli pihalla, kun heräsin sunnuntaiaamuna.

Ja mitä ihanin sunnuntaipäivä, lötkiskellä vaan olkkarin sohvalla ja katsella kun Minna somettaa :)
On niin hyvä tunne, kun se on kotona. Lähellä.

Illalla takkaan tulet!

Sunnuntai-illan dippipöytä. Hyvin touhukkaina kaikki muut paitsi Minna. Suorastaan vetäytyy pöydästä niin kauas kuin mahdollista. No, ymmärrettävästä syystä, tuli hetkeä aikaisemmin syömästä ystäviensä kanssa.

Nyt istun keittiön pöydän ääressä ja katselen, kun Minna leipoo.
Hu hui - viikko, kaksi ja sitten se jo tekee lähtöä Meksikoon!!
En halua ajatella sitä vielä...

Minna leipoo valkosuklaamuffinsseja :)

<3  <3  <3

2 kommenttia:

  1. Kodikkaita syyspäiviä ja leppoisia hetkiä yhdessä koko teidän porukalle <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - sinne teille myös. Lapset kai jo malttamattomina odottavat ensilunta? Kuten meillä Masi ja Minna :)

      Poista