14. huhtikuuta 2014

Olen saanut paljon

Tämän kirjan sain lahjaksi äidiltäni 24 vuotta sitten:

Kirja on vaatimaton, muistaakseni Tiimari myi tällaisia silloin kauan sitten. 

Kirjan sisältö sen sijaan on arvokastakin arvokkaampi.
Äitini piirsi kukkasia mielellään ja rakasti muutenkin luontoa hyvin paljon.

Olen aiemminkin maininnut, että äitini oli väsymätön esirukoilija.
Puolisonsa ja lastensa, lastenlastensa ja monien yleismaailmallisten asioiden puolesta.

Tästä tarina alkaa - äitini kirjoittamana:

Tuula pieni tytön typykkä synnyit 14.4.64. Olit pieni, pitkä ihan tumma tukka, katselit maailmaa heti kovin tempperamenttisin ilmein. Olit kuin pieni virtahepo, pulska ja totinen ja kukapa sitä nyt hyväntuulisena kun on tehnyt matkan uuteen olotilaan tähän maailmaan. Matka oli onneksi sinulle helpompi kun se oli vähän epätavallinen.

Vauvaksi olit iso, vaikka olitkin pieni tytön tyllerö, painoithan syntyessäsi pyöreät viisi kiloa. Olit melkein kaksi normaali vauvaa painoltasi.Niin me sitten jatkettiin ja sinusta tuli Tuula Marja.

Tarinaa on monta sivua, alkaen siitä ajasta, kun äiti alkoi epäillä odottavansa minua. Äiti on myös kirjoittanut seikkaperäisen selostuksen vaiherikkaasta matkasta synnytyslaitokselle. Isällähän loppui autosta bensa Tampereella, rautatietunnelin jälkeiseen ylämäkeen. Supistukset loppuivat siihen, kun äiti joutui valtavan masunsa kanssa työntämää silloista autoamme "sitikkaa".

Paljon on aihetta lapsella kiittää, sanotaan hengellisessä laulussa. Ja tunnenkin olevani siunattu, vaikka vastoinkäymisiäkin on elämääni mahtunut. Nyt voin sanoa, se kaikki on ollut tarpeen ja kaiken jälkeen sama laulu jatkuu sanoin, Jumalan lahjoja kaikille riittäää.

Olen saanut terveenä elää puoli vuosisataa, syytä olla kiitollinen siitä. Olen synnyttänyt neljä ihanaa lasta, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Teille rakkaimpani  erikoisterveiset sinne kotisuomeen täältä kaukoidästä, jossa vietän 50-vuotispäivääni puolisoni kanssa. Kiitos myös teille, jotka luette tätä ja olette onnitelleet minua tämän virstanpylvään kohdalla.



Omistamani valokuvat itsestäni vauvana, ovat kovin huonolaatuisia.
Tämä kuva on minusta noin 1-vuotiaana, lapsuudenkotini Häijään pihassa otettu.
Samaa näköä, vai mitä!

Siellä taitaa näkyä Heli pöksyhousuissaan taustal





8 kommenttia:

  1. Voi kun ihana oli tämä Syntymäpäivä päivitys.
    Ihana Äitimme myös ja kukkaset...
    sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa sydänlämpimästä kommentista. Oot rakas, isosisko :)

      Poista
  2. mamma voi kun itkin tätä lukiessani! olet ihana paras äiti ja lähetinkin sulle synttärilaulun whatsapissa tabletin numeroon, saa nähä tuleeko perille <3 <3 onnea täälläkin <3 nauttikaa !!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Meikkuni. Itku tuli täälläkin <3

      Poista
  3. Myöhästyneet onnittelut tätiseni! :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten söpö massu sulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja ruusu tai mikä lie ihanuus hiuksissa....

      Poista