8 vuotta sitten oli meillä iloinen perhetapahtuma ja sen seurauksena ihastuttava poikue. Tuota aikaa on monesti ikävöity. Tsipasta tuli äiti ja meille jäi pennuista tuo laitimmainen oikealla. Se sai nimekseen Pontus jämäkästä olemuksestaan ja hyvistä ruokahaluistaan johtuen.
Vuosi sitten pellon reuna Laitsussa oli kuravelliä.
Tänään vein tulen Pontuksen kummulle valkoiseen maisemaan lumen putoillessa taivaalta.
Pontus oli aivan ihana koira ja aivan uniikki. Se omasi monia ihastuttavia ja persoonallisia piirteitä.
Sitä on vieläkin ikävä...
voi itkun määrää :(
VastaaPoistaVoi miten mäki haluisin nyt päästä käymään pontson haudalla.... Tulipa itku
VastaaPoista